About

Mitä olisi elämä ilman musiikkia ja taidetta ylipäänsä?

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on kiinnostanut minua jo pidempään. Olen kokenut tämän ammatin kovat paineet, onnistumisen vaatimukset, kilpailuhengen ja kateuden, mutta ennen kaikkea sen valtavan voiman joka on elämääkin suurempaa. Olen joutunut niin kuin kaikki esiintyvällä ja julkisella alalla työskentelevät käymään läpi suhteeni julkisuuteen, narsismiin, egokulttuuriin ja arvomaailmaan. Vuosien saatossa päässä kypsyi idea sellaisen festivaalin synnyttämiseen, joka yhdistäisi hyvinvointia ja musiikkia. Haluan omalta osaltani vahvistaa nuorissa taiteilijoissa henkistä kypsymisprosessia, ennaltaehkäistä rasitusvammojen syntymistä, korjata jo olemassa olevia, luoda inspiroivia konsertteja muusikoiden kautta jotka edustavat myös suurta sydäntä, herättää keskustelua josta joku voisi saada apua, yhdistää muitakin aloja musiikin kanssa kuten lääketiede, tanssi, fysioterapia, psykologia.

Minulle musiikki ja elämä yleensäkin kuvaa liikettä. Ilman liikettä ei voi syntyä muutoksia, jotka myös ovat elintärkeitä. Liike on välillä melkein pysähtynyttä, mutta siinä on aina mukana hengitys, energia ja yhteys johonkin. Staattisuus ja tukkeutuneisuus vaikeuttavat myös muusikon elämää. “Alussa oli rytmi”, se on kaiken perusta. Meissä on sisäinen pulssi ja musiikissa on sisäinen pulssi joka luo jännitteen, kontrolloi ja pitää koossa, mutta tarvitsemme myös vapaana kulkevaa luovuutta ja rentoutta jotka eivät ole sidottuna aikakäsitykseen. Nämä kaksi asiaa voisi linkittää niin moneen, fysiikkaamme, soittotekniikkaamme, elämänrytmiin jne. Olen aina rakastanut tanssia. Koen soittamisen myös hyvin tanssillisena. Jos lantio on lukossa, ovat muutkin paikat. On tunteet ja ilmaisu, jotka saavat meidät välillä kramppiin ja kyyneliin. Musiikin kautta voi käydä läpi omia tunteitaan, sekä soittaessa että kuunnellessa. Musiikilla on käsittämätön voima. Genrestä riippumatta se voi toimia lohduttajana, voimistajana, parantajana, yhdistäjänä, tukijana toipumisprosessissa.

Halusin luoda festivaalin, jossa sukelletaan juuri niihin asioihin, jotka muusikoiden hyvinvointia uhkaavat ja vaikeuttavat, ja mitkä ovat ne keinot joilla voisi vahvistaa omaa jaksamistaan ja miten luoda sellaista vahvuutta, ettei mediakeskeisen tuotteistamisen keskellä menettäisi omia arvojaan vaan voisi kulkea mukana hyvää tuoden. Yhteiskunnallisella tasolla taide lisää yleistä hyvinvointia. Tämän festivaalin myötä haluaisin omalta osaltani olla luomassa Tampereelle hyvinvointia. Onhan jo tutkimustulostakin siitä, että musiikki voi edistää ja nopeuttaa toipumista esim. aivoinfarktista. Ehkäpä vihdoin ruvetaan näkemään taiteen oleellista merkitystä kansakunnan hyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Ja miten loppujen lopuksi kaikilla aloilla painitaan samanlaisten ongelmien kanssa. Miten voimme lisätä esim. yritysmaailmassa toimivan ihmisen hyvinvointia puhumalla muusikon elämästä?
Kutsuin tämän vuotiselle festivaalille joukon ihmisiä jotka minulle merkitsevät jotain aivan erityistä, ja joiden välillä toteutuu juuri se kuvaamani liike, hengitys, energia, ja vaistot, jotka ohjailevat liikettä. Ja se välittävä sydän, jonka voima hoitaa kuulijoita.

Festivaali rakentuu luennoista, joissa käydään läpi hyvinvointia eri vinkkeleistä (Jari Sinkkonen lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori, Leena Larva naistentautien erikoislääkäri, Robert Cohen sellotaiteilija, Jukka Perko saksofonitaiteilija, Minna Tervamäki tähtiballerina), klinikkatyöskentelystä jossa opettajat ratkovat OMT- fysioterapeutti Satu Palon kanssa jo syntyneitä rasitusvammoja, tai vääränlaisia soittoasentoja jotka voivat johtaa ongelmiin ( Réka Szilvay viulu, Robert Cohen sello ja Heini Kärkkäinen piano),kamarimusiikin mestarikursseista (Priya Mitchell viulu, Yuval Gotlibovich alttoviulu, Robert Cohen sello), sekä konserteista joissa esiintyjinä Priya Mitchell, Réka Szilvay, Minna Pensola, Yuval Gotlibovich, Robert Cohen, Tuomas Lehto, Roope Gröndahl, Heini Kärkkäinen, Jukka Perko, Teemu Viinikainen sekä Jarmo Saari.

Tämä idea lähti siis pidemmästä itsepuhelusta ja prosessista, mutta sitä leimaa inspiraatio ja vaistot, jotka ovat nopeita. Tuntuu että ilmassa on erityisiä yhteyksiä, sekä alojen välillä, että ajatusmaailmojen välillä.

Toivotan tälle festivaalille vauhdikasta ja sydämenlämpöistä syntymää sekä pitkää ikää,

Heini Kärkkäinen
taiteellinen johtaja

2016-05-13-15-49-54