JUKKA PERKO

Photo: Matti Pyykkö
BIOGRAFIA
Jukka Perko (s.1968) nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 1986 Pori Jazz -festivaaleilla. Silloin, vasta 18-vuotiaan itsekseen jazz-saksofonin soittoa ja Charlie Parkerin musiikkia opiskelleen nuorukaisen esiintymiset saivat ylistäviä arvosteluja ja ura lähti huimaan nousuun kuin puolivahingossa.
Jo seuraavana vuonna Perkon kyvyt bebop-jazzin suvereenina soittajana pääsivät kovaan testiin kun hänet pestattiin mukaan Dizzy Gillespien 70th Anniversary Big Bandiin, jonka riveissä hän soitti kahden vuoden ajan Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Sittemmin Perko on esiintynyt solistina ja yhtyeittensä kanssa yli 30 maassa kaikilla mantereilla.
Perkon kyvyt tunnetaan myös klassisen musiikin piireissä. Niinpä hän onkin vieraillut solistina useimpien suomalaisten orkesterien edessä. Näissä konserteissa hänen laaja-alaisuutensa on päässyt esiin esitetyn ohjelmiston liikkuessa barokkimusiikista aina moderniin konserttimusiikkiin.
Perkon taiteessa jazzin rytmiikka ja ajatuksen lento ovat vuosien saatossa saaneet rinnalleen suomalaisen musiikin sydänääniä virsien juurevasta harmoniasta Olavi Virran musiikkiin. Esitetyn musiikin tyylistä huolimatta Perkon oma, improvisatoorinen tyyli säilyy kuitenkin aina tunnistettavana. Viime vuosina häntä onkin voitu kuulla mitä erilaisimmissa yhteyksissä erilaisten jazzyhtyeiden ohella niin sinfoniaorkesterien solistina kuin pop/rock -levytyksillä.
Perko tunnetaan jazzin perinteen syväosaamisen lisäksi musiikkipiireissä ahkerana ideanikkarina. Hänellä onkin useita laaja-alaisia projekteja meneillään ja suunnitteilla. Näistä mainittakoon esim. Viapori Jazz -festivaali, jonka taiteellisena johtajana hän toimii. Monipuolisen muusikon työnsä ohella Perko on ollut vuosia myös kysytty luennoitsija yrityksissä ja yhteisöissä.